Suomen kesä on heinäkuussa kauneimmillaan. Eläinsuojelullisesti kesä on kuitenkin haastavinta aikaa: monet aktiivitoimijat viettävät ansaitusti jonkin verran lomaa, mutta eläinsuojelutapauksia tulee usein tiiviimmin tietoon. Eläinsuojelua pyöritetään Suomessa pitkälti vapaaehtoisvoimin – muun muassa PESU ry avustaa viranomaistahoja kuten valvontaeläinlääkäreitä ja kuntien löytöeläinpaikkoja jatkuvasti. Avustuksemme toimialueemme kunnista olivat siitä huolimatta alle 2500 euroa.

Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys, PESU ry:n kodittomien eläinten kustannukset kesäkuun loppuun mennessä olivat hurjat 50 059 euroa. Vertailun vuoksi koko viime vuonna 2015 meni noin 52 000 euroa eläinlääkärikustannuksiin, pakollisiin tarvikehankintoihin, lääkkeisiin ja ajettuihin kilometreihin. Tämän vuoden suuret kustannukset selittyvät sillä, että olemme nyt puolessa vuodessa hoitaneet lähes saman määrän eläimiä kuin koko viime vuonna yhteensä, ja eläimet ovat olleet keskimääräisesti huonommassa kunnossa, kuin viime vuonna.

Eläinsuojeluyhdistys ei todellakaan tee eläimillä rahaa: luovutusmaksut korvaavat kuluista reippaasti alle puolet. Tällä hetkellä olemme saaneet eläimistä luovutustuottoja 18 626 euroa. Katettavaksi toiminnasta jää yli kolmekymmentä tuhatta euroa lahjoituksin ja jäsenmaksuin. Kiitos sponsorimme Prima Pet Premiumin, joka lahjoittaa toimintamme tuhansia euroja, pärjäämme joka vuosi juuri ja juuri. Tänä vuonna emme kuitenkaan voi enää laskea sen varaan, sillä kustannukset ovat nousseet moninkertaisiksi edellisvuosiin verrattuna.

Filosofiamme on, että jokainen autettavissa oleva ansaitsee mahdollisuuden uuteen elämään. Vuosittain kotiutamme satoja lemmikkieläimiä – kissoja, koiria, kaneja, kilpikonnia, marsuja, käärmeitä, tänä vuonna todennäköisesti ensimmäistä kertaa myös kanoja ja ankkoja. Resursseistamme on jatkuva pula: aina on eläimiä jonossa, odottamassa tilapäiskotipaikkaa, jota ei välttämättä heti ole. Kuten yllä olevasta laskelmasta selviää, eläinlääkärikustannukset tällä eläinmäärällä ovat lähes järjettömät. Tilanne on lähes katastrofaalinen – ja vuosi on vasta puolivälissä.

Miten sinä voit auttaa?

Lahjoita meille eläinlääkärikustannuksiin. Jokainen lahjoitettu euro auttaa. Oli lahjoitus euron tai kaksi, kun saamme satakin, sillä katetaan jo yhden kissan eläinlääkärikustannukset. Voit itse valita, onko lahjoitus jollekin tietylle eläinryhmälle, vai yleisesti Pesun toimintaan. Voit käydä antamassa lahjoituksen myös jossain lipaskeräyspisteessämme, joita on ympäri Pirkanmaata. Rahankeräyslupamme on voimassa Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella ja kerättävät varat käytetään Pesun kodittomien ja huostaanotettujen eläinten eläinlääkäri-, lääke-, ruoka-, tarvike-, ja matkakuluihin Pirkanmaan alueella (Lupa 5680/6/2016). Keräystilimme on FI37 8000 1170 9224 06, yleisviite 1122. Keräyslupa- ja lahjoitustiedot kokonaisuudessaan löydät täältä: http://pesu.org/index.php/miten-voin-auttaa

Liity jäseneksi. 30 euroa vuodessa tekee noin kolme euroa kuussa: yhden karkkipussin verran. Jäsenenä pääset eturiviin kuulemaan Pesun toiminnasta ja tukemaan paikallista eläinsuojelua. Voit liittyä jäseneksi SEY:n sivuilta valitsemalla jäsenyhdistykseksi Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys, PESU ry:n. Jäsenenä saat niin SEY:n Eläinten ystävän neljä kertaa vuodessa kuin Pesun paikallislehden Pesuinfon.

Järjestä ruoka- ja kuivikekeräys. Meillä on jatkuva pula muun muassa kissan märkäruoasta tai laadukkaasta kuivaruoasta: nyt akuutein tarve on kissanhiekalle. Järjestä keräys perhepiirissä tai vaikka työporukan kanssa ja ilmoita lahjoituksestanne osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Lähde tilapäiskodiksi. Anna uusi mahdollisuus kodittomalle ja majoita sitä niin kauan, kunnes se löytää uuden, oman kodin. Voimme ottaa tilapäiskoteja ainoastaan Pirkanmaalta. Ilmianna itsesi osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Tai lahjoita aikaa. Kerro kavereillesi Pesun kodittomista, lähde mukaan aktiivitoimintaan suunnittelemaan tapahtumia, vie Pesun esitteitä Pirkanmaalla sijaitsevan kotikuntasi marketin ilmoitustaululle. Jalkaudu ja osallistu! Lähde mukaan toimintaan laittamalla sähköpostia Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Auta meitä auttamaan!
Anna mahdollisuus – lahjoita kodittomalle.