|
Koiran aktivoinnista puhuttaessa
tarkoitetaan usein asioita, missä koira pääsee käyttämään
aivojaan. Pelkkää liikuntaa ei siis lasketa aktivoinniksi.
Se, paljonko koira tarvitsee liikunnan lisäksi erilaista
aktivointia, riippuu pitkälle rodusta sekä tietenkin myös
yksilöstä. Koiran rotu tulisi valita sen mukaan, mihin
”rooliin” on koiraa hankkimassa.
Roduille on kuitenkin
tarkoituksella haettu jalostuksen avulla eri käyttötarkoituksia.
Puhutaan käyttökoirista, palveluskoirista sekä
seurakoirista. Jaot eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä,
sillä käyttö/-palveluskoira voi muun toiminnan ohella täyttää
paikkansa myös seurakoirana. Kuitenkin tiettyihin rotuihin
on tarkoituksella haettu ominaisuuksia, jotka oikealla
aktivoinnilla ovat suureksi hyödyksi erilaisissa tehtävissä,
mutta toiminnan puuttuessa ne ilmenevät lähinnä häiriökäyttäytymisenä.
Joku toinen rotu taas tyytyy vähempään aktivointiin,
mutta uskoisin, että jokainen koira sitä kaipaa edes
jonkin verran! Aktivointi sitä paitsi väsyttää koiraa
huomattavasti enemmän kuin pitkä lenkki.
Tottelevaisuuskoulutuksen tai jäljestyksen jälkeen sama
koira, joka saattaa kahden tunnin lenkin jälkeen pyöriä
jatkuvasti omistajan jaloissa, makaakin rentona ja tyytyväisenä
syvässä unessa.
Aktivoinnin ei tarvitse olla koemielessä
tavoitteellista toimintaa. Toki Suomessa on tarjolla useita
kansallisia lajeja, joissa voi kisata koiransa kanssa, jos
innostuu tavoitteellisemmin kouluttamaan koiraansa. Osa
kokeista on suunnattu vain tietyille roduille, kuten
palveluskoirakokeet ja metsästyskokeet, mutta osa lajeista
taas on avoinna kaikille roduille, myös
tunnistusmerkityille monirotuisille. Näitä lajeja ovat mm.
tottelevaisuuskoulutus (TOKO) sekä pelastuskoirakoulutus.
Tietoa eri lajeista sekä lista koeoikeuden omaavista
roduista löytyy palveluskoiraliiton sivuilta,
www.palveluskoiraliitto.fi.
Lajeja harrastamaan pääsee paikallisten koirakerhojen ja
yhdistysten kautta, missä ohjattua koulutusta on yleensä
saatavana. Seurojen ja yhdistysten yhteystietoja löytyy mm.
kennelliiton sivuilta. Mutta takaisin omatoimiseen
kotikoiran aktivointiin...
Aktivoinnin voisi mielestäni jakaa
kolmeen eri osa-alueeseen: temppuihin ja
ongelmanratkaisuihin, nenänkäyttöön sekä leikkiin.
Aktivoinnin suhteen on kuitenkin syytä pitää mielessä
pari asiaa, jottei mukava yhdessä tekeminen tuo ikävyyksiä
tullessaan. Aktivointi olisi paras keskittää ulkona
tapahtuvaksi toiminnaksi. Sisätiloissa koiran yleensä
toivotaan olevan rauhallinen, joten on turha opettaa koiraa
touhuamaan siellä aktiivisesti. Lisäksi omistaja päättää,
koska aktivointi alkaa ja koska se loppuu. Näin pyritään
säätelemään sitä, ettei koira lähde kehittämään
virikkeitä itsekseen, vaan oppii, että omistajan kanssa yhdessä
puuhastelu on se kaikkein hauskin asia!
Temput ja ongelmanratkaisu
Vain mielikuvitus on rajana, kun alkaa miettiä koiralle
opetettavia temppuja. Perinteiset tottelevaisuusliikkeet,
kuten ”istu”, ”maahan” jne, ovat yksittäisiä
”temppuja”. Näiden lisäksi voi koiralle opettaa
kierimistä, käskystä haukkumista, esineiden tuomista,
periaatteessa ihan mitä haluat. Itse opetin koirani tuomaan
minulle kännykän sen soidessa, mikä oli mielestäni
hyvinkin kätevä temppu, kunnes totesin, että kuolainen
puhelin korvalla ei sitten ollutkaan enää kovin miellyttävää.
Ongelmanratkaisuilla puolestaan tarkoitetaan tehtäviä,
mitkä koiran tarvitsee itse ratkaista. On olemassa
valmiiksi tehtyjä leluja, joita esim. pyörittämällä
koira saa sisällä olevat namit tippumaan syötäväksi.
Itse voi myös kehittää erilaisia purkkeja, joiden sisällä/alla
on nameja. Näitä koira joutuu koskemaan / kaatamaan /
nostamaan yms. saadakseen namit esille. Ideana on, että
koira joutuu itse keksimään ratkaisun.
Opetin vanhaa sekarotuistani koskemaan
tassulla osoittamaani kohteeseen. Apuna oli kivi ja
herkkuja… Osoitin suurehkoa kiveä, ja sanoin ”koske”.
Koira yritti vaikka mitä: meni maahan, haukkui, tökki
minua, ja siitä oikein näki, kuinka aivosolut törmäilivät
toisiinsa sen pohtiessa tätä haastavaa tehtävää.
Lopulta sen tassu löysi puolivahingoissa kiven, jolloin
kehuin valtavasti ja palkkasin sen namilla.
Tästä pikkuhiljaa edeten vaikeutin
tehtävää, eli kosketuksen piti olla selvä ja kohteet
pienenivät tai olivat eri tasoilla. Lenkin yhteyteen on myös
helppo ottaa mukaan temppuja. Erilaiset hyppy- ja
kiipeilytehtävät (esim. metsässä puunrunkojen avulla)
kehittävät koiran tasapainoa ja koordinaatiota, ja tuovat
mukavaa vaihtelua ja ajatustyötä liikunnan oheen.
Temppujen ja ongelmanratkaisutehtävien
keksiminen ei ole vaikeaa, mutta koiran motivoiminen yrittämään,
se saattaa puolestaan olla haastavaa. Eli mistä löytyy se
halu tehdä? Yleensä se on joko nälkä, omistajan huomio
tai leikkiminen. Leikkimistä käsittelen erikseen, mutta nälkä
ja omistajan huomio ovat helposti käyttöönotettavia
asioita. Näissä pätee se, että mitä vähemmän sitä on
saatavilla, sitä enemmän koira on valmis tekemään sen
saavuttaakseen! Miksi siis koira tavoittelisi namia kipon
alta, jos se on juuri syönyt vatsansa täyteen herkullista
sisäfilettä? Miksi hakea omistajan kehuja ja taputuksia,
jos niitä saa aina, kun menee riittävän lähelle? Eli säästele
näitä koiralle tärkeitä asioita yhteiseen
toimintahetkeenne, jolloin saat koirasi innostettua
yhteiseen tekemiseen. Aluksi on myös muistettava pitää
hetki lyhyenä, jotta koira jaksaa toimia innokkaana. Eli
muista lopettaa, ennen kuin koira kyllästyy tai väsyy!
Nenänkäyttö
Nenänkäyttö
on koiralle vaistomaista toimintaa, koska sen hajuaisti on
erittäin hyvä. Olen lukenut, että jos ihmisen
hajuaistille annetaan arvoksi 1, on esim. saksanpaimenkoiran
hajuaisti 800 000
- 1 000 000 kertaa parempi. Nenänkäyttöä hyödynnetään
sekä jäljestämisessä, missä koira käyttää ns.
maavainua että haussa, missä koira sieppaa hajun ilmasta
eli puhutaan ilmavainusta. Hajuaisti on koiran tärkein
ominaisuus, jos ajatellaan sen käyttöä erilaisissa tehtävissä.
Näitä ovat esim. kadonneiden henkilöiden tai vaikkapa
huumeiden etsiminen. Myös kotona voi harjoittaa koiran nenänkäyttöä
pienimuotoisilla tehtävillä.
Jäljestyksen
ideana on, että koira erottaa haistamalla tallatun ja
tallaamattoman maan eron sekä askeleista maahan jääneen kävelijän
tuoksun. Koira voidaan opettaa namien, lelun tai tutun
ihmisen avulla seuraamaan tallattua reittiä. Tallatulta
alueelta löytyy siis ruuanpaloja, ja lopussa voi olla
ruokakippo, lelu tai se ihana ihminen. Pääasia on, että jäljen
avulla koira löytää jotain positiivista ja
tavoittelemisen arvoista!
Haussa
puolestaan koira sieppaa ilmasta tuulen mukana kulkevan
hajun, jota se lähtee paikantamaan (=ilmavainu). Tätä on
hauska harjoittaa vaikkapa metsässä niin, että toinen lähtee
koiraa piiloon ja toinen jää odottamaan koiran kanssa. Kun
etsittävä on piilossa, voi hän alkuun kutsua koiraa.
Koira päästetään etsimään piilossa olevaa henkilöä,
joka voi vielä lelulla tai ruualla palkita koiran, kun se
on hänet löytänyt. Varsinkin lapset nauttivat tästä
piilosilla olosta, koirasta puhumattakaan!
Lisäksi
koiran voi opettaa etsimään kätkettyjä esineitä tai
nameja. Ideana on jälleen, että etsintä suoritetaan
tallatulta alueelta, jotta voimme jotenkin rajoittaa koiran
”työskentelyaluetta”. Sisätiloissa namien
piilotteluakin voi harrastaa halutessaan, jolloin seinät
luonnollisesti rajoittavat etsintää. Ulkona tallataan
alue, jonka sisäpuolelle asetetaan esineitä tai nameja.
Esineissä on ideana, että koira tuo ne löydettyään
omistajalle, ja namit vaan etsitään ja pistellään
poskeen. Alkuun on hyvä näyttää koiralle, että alueelle
piilotetaan jotain, jotta se innostuu lähtemään niitä
etsimään. Pikkuhiljaa riittää joku merkkisana (esim.
”etsi”), jonka tunnistettuaan koira jo tietää, mitä
ollaan tekemässä.
Nenänkäytön voi myös yhdistää erilaisiin temppuihin.
Koiran voi esim. opettaa koskemaan tassulla useammasta
kiposta sitä, minkä alla on nameja. Aluksi opetetaan, että
namin saa koskemalla kippoon. Sen jälkeen lisätään
mukaan oikean kipon etsiminen haistamalla.
Leikki
Koiralle, joka omaa saalisviettiä ja taistelutahtoa, on
leikkiminen tärkeää. Tämän tyyppinen koira nauttii
leukojensa käytöstä, joten on parempi tarjota luvallinen
ja toivottu tapa siihen huonekalujen pureskelun ja puntissa
roikkumisen sijaan. Leikkimisessä on muistettava jälleen
se, että omistaja päättää aloituksen ja lopetuksen.
Mutta vastoin yleisesti luultua, on hyvä hävitä taistelu
koiralle!
Kun pennun kanssa aloitetaan leikit, sitä
vahvistetaan innokkaasta taistelusta kehuilla ja siten,
että itse irrotetaan ”saaliista” ja annetaan pennun
voittaa se itselleen. Saaliina voi toimia räsy, narupallo,
patukka yms., josta koira saa hyvän puruotteen ja pystyt
vielä itsekin pitämään kunnolla kiinni. Kun koira saa
voittaa saaliin, oppii se nauttimaan taistelusta omistajan
kanssa. Mikäli se jatkuvasti häviää taistelun, hiipuu
into hiljalleen tai lelun tuominen takaisin omistajalle
lakkaa. Koira alkaa päätellä, että aina kun omistajalle
vie saaliin, sen menettää ja leikki loppuu. Kun haluat
aikanaan lopettaa leikin, voit ensin antaa koiran pitää
hetken lelua ja sen jälkeen käsket sen irrottaa. Siirrä
lelu sitten rauhallisesti piiloon, vaikka taskuusi.
Irrottamista voi toki myös harjoitella kesken leikin,
kunhan palkitset koiran uudella leikillä eli opetat, ettei
irrottaminen merkitse saaliin menetystä. Voit myös vaihtaa
saaliin namiin eli kun koira irrottaa pyydettäessä,
palkitset sen siitä herkulla. Muulloin lelu on hyvä
pitää koira ulottumattomissa eli se otetaan esille vasta
sitten, kun on aika leikkiä yhdessä!
Kaikki
yhdessä tekeminen ja koiran aktivointi parantavat koiran ja
omistajan välistä suhdetta. Ne vaikuttavat korjaavasti tai
vahvistavasti laumajärjestykseen omistajan säädellessä
toimintaa, tekevät omistajasta kiinnostavan koiran mielestä
ja tätä kautta helpottavat kokonaisvaltaisesti koiran
hallintaa ja arjen sujumista! Tällöin myös
tapakasvatukseen liittyvät asiat ovat helpompi opettaa
koiralle, kun yhteys ja kontakti koiraan ovat kunnossa!
Usein myös häiriökäyttäytyminen, kuten tavaroiden
tuhoaminen, vähenee koiran saadessa virikkeitä muualta ja
koira voi näin purkaa energiaansa sallittuun toimintaan.
Toivotan hauskoja ja mielikuvituksellisia aktivointihetkiä
koirienne kanssa.
Piia
Särkilampi
Kirjoittaja
toimii koulutusohjaajana Suomen Rottweileryhdistys
ry:n Pirkanmaan
alaosastossa.
|
|