Eläinsuojeluilmoitus

Eläinsuojeluilmoitus on tarpeen tehdä silloin, kun eläimen hyvinvointi on vaarassa.

Miten teen eläinsuojeluilmoituksen?

Lahjoita kodittomille eläimille

Eläinsuojelutoimintamme pyörii lahjoitusvaroin - jokainen sentti auttaa!
Lahjoita tilille FI37 8000 1170 9224 06. Rahankeräyslupa 5680/6/2016.

Lisätietoa rahalahjoituksesta

Löytöeläimet

Miten toimin, kun löydän lemmikin ilman omistajaa? Mitä teen, jos lemmikkini karkaa? 

Katso talteenottopaikat

Kanit ovat yhdyskuntaeläimiä, jotka ovat vilkkaimmillaan illalla ja yöllä. Kani kuuluu eksoottisten eläinten ryhmään. Kani ei ole jyrsijä vaan jäniseläin. Kani voi paremmin, kun sillä on oma lajitoveri tukena ja turvana. Kaksi urosta eivät yleensä tule toimeen keskenään, joten on parempi hankkia kaksi naarasta (emo ja poikanen tai kaksi siskoa) tai kanipariskunta. Sekä urokset että naaraat kannattaa leikkauttaa. Terveen kanin elinikä voi ylittää 10 vuotta.

Luovutusikä ja sukukypsyys

Kanin sopiva luovutusikä on 8‒10 viikkoa, mutta tämän jälkeen se tarvitsee vielä sosiaalistumista sisarustensa ja emonsa kera. Uuteen kotiin kani on valmis vasta sosiaalistumisen jälkeen. Kanin sukupuoli voi olla vaikea määrittää luovutusiässä. Sukukypsyys riippuu kanin rodusta, mutta myös ympäristöstä ja kanin kasvunopeudesta. Eläinlääkäri Pilvi Lassilan mukaan pienet rodut saavuttavat sukukypsyyden yleensä aikaisemmin (3‒5 kk) kuin suuret rodut (8 kk). Lassilan mukaan kaikki luppakorvat kehittyvät yleensä hitaammin kuin muut rodut. Sukukypsyys ei kuitenkaan aina mene iän tai rodun mukaan vaan on olemassa myös yksilökohtaisia eroja. Naaraat saavuttavat sukukypsyyden tavallisesti uroksia aiemmin ja naaraiden läsnäolo taas voi nopeuttaa urosten sukukypsyyden kehittymistä. Lassilan mukaan sukukypsyys saavutetaan usein kasvupyrähdyksen jälkeen, jolloin kanista tulee aikuisen kokoinen. Nuorimmat sukukypsät kanit ovat vain 6‒viikkoisia ja viimeistään 3,5‒4 kuukauden iässä eri sukupuolet pitäisi erottaa. Urosten kastroimista suositellaan ei-toivotun reviirikäyttäytymisen vuoksi ja lisääntymisen estämiseksi. Naaraiden sterilointi puolestaan estää muun muassa valeraskauksia, kohtutulehduksia sekä nisä- ja kohtukasvaimia. Kanien sterilointi ja kastrointi kannattaa tehdä kun kanit ovat nuoria ja terveitä, mutta myös keski-ikäisiä kaneja voi hyvin leikkauttaa. Uroksen leikkaus on naaraan sterilointia helpompi toimenpide, joten etenkin naaraan leikkauttamiseen kannattaa etsiä kaneihin tottunut eläinlääkäri.

Kanin sukupuoli määritetään painamalla varovasti sormilla sukupuoliaukon molempia puolia. Sukupuoliaukosta tulee esiin joko pitkulainen tai pyöreähkö osa. Naaraan sukupuolielinten alue on pitkulainen, kun taas uroksella pyöreämpi. Naaraan peräaukko on lähempänä sukupuoliaukkoa kuin uroksen. Täysikasvuisen uroksen erottaa helposti naaraasta, koska kivespussit näkyvät ja tuntuvat selvinä kohoumina. Helpoiten sukupuolen määrittäminen onnistuu, kun toinen pitää kania sylissä ja toinen tarkistaa sukupuolen. Oikea nostotapa on laittaa vasen käsi kanin etujalkojen väliin ja oikea käsi tukemaan kanin takapäätä ja takajalkoja. Vatsasta eikä varsinkaan korvista kania ei saisi nostaa, sillä nämä otteet aiheuttavat kanille kipua. Väärä nostotapa saa kanin pelkäämään ihmistä, jolloin siitä ei ehkä koskaan tule kesyä. Peiton heittäminen kanin päälle on myös väärä tapa saada kani syliin, sillä se oppii nopeasti pelkäämään näitä ”ilmahyökkäyksiä”. Jos et heti saa kania kiinni, yritä myöhemmin uudelleen – herkkujen kera.

Sisäsiisteys

Jotkut kanit ovat sisäsiistejä ja oppivat tekemään tarpeensa vessalaatikkoon tai esimerkiksi vain yhteen häkin nurkkaan. Toiset kanit (yleensä leikkaamattomat) eivät ole yhtä siistejä. Myös paikanvaihdokset ja uudet hajut aiheuttavat merkkailua. Jokaisen kaninomistajan kannattaa varautua lattialle ilmestyviin papanoihin, sillä niiltä ei voi välttyä, vaikka kani olisikin ”sisäsiisti”. Halutessaan kanille voi hankkia vessalaatikon häkin lisäksi. Sellaiseksi kelpaavat eläintarvikeliikkeissä myytävät kulmavessat, kissanhiekka-astiat tai mitkä tahansa matalat muovivadit. Vessalaatikkoon laitetaan kuiviketta, mutta ei paakkuuntuvaa kissanhiekkaa. Jotta kani oppisi paremmin käyttämään vessalaatikkoa, sinne voi laittaa houkuttimeksi kanin omia papanoita tai valmiiksi pissattuja kuivikkeita.

Kanilta tulee jonkin verran niin kutsuttua suolistopapanaa, jotka se syö. Useimmiten kani syö ne suoraan peräaukon suulta. Näiden papanoiden syöminen on täysin normaalia ja se on jopa välttämätöntä ruuansulatukselle. Suolistopapana on yleensä löysempää kuin normaali papana ja se koostuu pienistä yhteen liimaantuneista papanoista.

Häkki

Kanin liikunnantarve on suuri, joten jokaisen kanin toive tai oikeastaan vaatimus on olla kaiken aikaa vapaana, jolloin häkki on sille vain nukkuma-, vessa- ja turvapaikka. Häkiksi riittää tällöin vaikkapa 100 cm pitkä häkki. Jos kanisi joutuisi olemaan häkissä, kun olet poissa kotoa ja yön ajan, älä hanki kania. Vaikka kania saattaa vielä joku kutsua häkkieläimeksi, se ei sitä ole. Kukaan ei halua istua koko elämänsä ajan yksin virikkeettömässä häkissä. Kani tarvitsee ehdottomasti tilaa liikkua ja ottaa iloloikkia. Ellei halua pitää kania vapaana koko asunnossa, kanille voi rajata aidoilla vain tietyn alueen, missä ei ole sähköjohtoja tai muuta vaarallista nakerreltavaa. Asunto on täysin mahdollista sisustaa ja tehdä kaniturvalliseksi.

Kani ei välttämättä ole kovin hiljainen lemmikki, joten herkkäunisen makuuhuone tai lastenhuone ei ole paras mahdollinen paikka kanihäkille.

Jos kanin häkinovi on aina auki, sinne ei tarvitse laittaa muuta kuin kuiviketta ja heinää. Suola- ja kalkkikivet eivät ole nykysuositusten mukaan pakollisia, sillä lemmikin pitäisi saada monipuolisesta ravinnosta kaiken tarvitsemansa. Kivistä ei kuitenkaan ole haittaa, jos sellaiset on jo hankittu. Keraamisen ja melko painavan juoma-astian voi sijoittaa häkin viereen. Jos käytössä on juomapullo, sen lisäksi on hyvä olla tukeva juomakuppi varalla. Mikäli juomapullo lakkaa toimimasta eikä omistaja huomaa sitä heti, kanilla on ainakin kupissa vettä. Moni kani valitsee astian pullon sijasta. Heinäverkko on hyvä olla olemassa, mutta ei pakollinen. Sitä yleensä suositellaan, jotta kani ei söisi ulosteista heinää. Häkkien mukana myytävät verkot ovat usein liian pieniä eikä niihin mahdu tarpeeksi heinää. Heinäverkkona voi käyttää esimerkiksi metallista pyöränkoria, mutta vain sellaista, joiden pinnojen välistä heinää saa hyvin syötyä. Osa kaneista hyppää heinäkorin päälle, joten se ei auta heinien likaantumattomuudessa. Tärkeintä on siivota likaantuneet osiot päivittäin, jolloin ongelmia ei pääse syntymään. Häkkiin voi laittaa pesäkopin, mutta saman asian ajaa, kun laittaa häkin katon päälle vaikkapa ison pyyhkeen tai kaislamaton, jos kanilla on tapana hypätä häkin katolle. Pääasia on, että kanilla on jokin turvapaikka, mihin se pääsee halutessaan rauhoittumaan. Luolaeläimenä kani kaipaa jotain päänsä päälle tunteakseen olonsa turvalliseksi. Kuivikkeeksi ei sovellu sahanpuru tai sanomalehti. Sahanpurun lastu on liian pientä ja pöllyävää ja kani saa siitä hengitysvaikeuksia. Sanomalehdissä on puolestaan kanille myrkyllistä painomustetta. Kuivikkeeksi käy haapahake, paperipelletti tai esimerkiksi hamppukuivike. Hamppu- ja pellavakuiviketta saa ostettua isoissa säkeissä maatalouskaupoista. Monissa kutteri- ja puupellettilaaduissa on mäntyä, joka voi aiheuttaa kaneille terveysongelmia. Hermeliineille tai muille roduille, joilla on ulkonevat silmät, suositellaan haapahaketta.

Hoito ja käsittely

Asunto tehdään kaniturvalliseksi varmistamalla, ettei sähköjohtoja ole ulottuvilla eikä kani voi muutenkaan satuttaa itseään. Liukkaat lattiat pitäisi suojata matoilla, jotta kanin on helppo liikkua eikä se voi loukata itseään. Lisäksi on varottava askeliaan ja ovia. Kanin turkkia harjataan karvanlähdön aikaan useasti, muutaman päivän välein. Paras harjausväline on mahdollisimman tiheäpiikkinen metallikampa. Karstat vain rikkovat karvan rakennetta eivätkä yleensä edes yllä karvan juureen asti, jolloin ainakin pitkäkarvaisten kanien turkki pääsee takkuuntumaan. Vauvanharjat ovat yleensä karstaakin huonompi vaihtoehto. Ellei kania harjaa, sille saattaa tulla kohtalokas suolitukos, kun irtokarvat joutuvat kanin suolistoon sen pestessä itseään. Kani yleensä pesee turkkinsa nuolemalla harjaustoimenpiteen jälkeen. Karvanlähdön aikaan voi antaa 1–2 tablettia (kanin painosta riippuen) papaijapuristetta ruuan mukana päivittäin ennaltaehkäisemään suolitukoksia. Myös kuivattu papaija, ananas ja ananassäilykkeiden mehu tai tuore ananas ajavat saman asian. Kania ei saisi pestä kokonaan, koska se vilustuu herkästi. Pesemiselle ei pitäisi olla edes tarvetta. Leikkaa kynnet säännöllisesti, jotta ne eivät kasva liian pitkiksi. Luonnossa kani kaivaa maata, jolloin kynnet kuluvat itsestään ja kynnet myös painautuvat maahan. Sisätiloissa kynnet eivät itsestään kulu eivätkä kynnet myöskään pääse kaivautumaan maahan vaan kasvavat liian pitkinä käyriksi. 

Silittele ja sylittele kania säännöllisesti, jotta se kesyyntyy. Yleensä arkuus johtuu siitä, ettei kania ole totutettu riittävästi ihmisiin ja käsittelyyn. Syynä voi myös olla vääränlainen käsittely. Vaikka kani olisikin rohkea, saattaa kestää jopa useita viikkoja, ennen kuin se uskaltaa itse tulla ulos piilopaikastaan. Anna kanin tutustua rauhassa uuteen ympäristöönsä. Anna kanin lähestyä itse sinua ja ojenna rauhallisesti kätesi kanin haisteltavaksi. Ajan myötä kani alkaa luottaa sinuun ja uskaltaa juoksennella lattialla pelkäämättä. Sylittelyssä kannattaa muistaa tarkkailla kanin nenää. Jos se väpättää todella tiuhaan, on syytä laskea kani maahan varovasti. Paikallaan oleva kani ei välttämättä ole rento vaan se pelkää ja leikkii siksi kuollutta.

Pahimpia stressinaiheuttajia ovat muutokset kanin ympäristössä; esimerkiksi häkin paikan vaihtaminen, korkea ja kova ääni (tv ja radio) tai hajujen vaihtuminen. Myös muut eläimet sekä pienet lapset saattavat aiheuttaa stressiä ja pelontunnetta. Saalistusviettiset koirat ja kissat ovat huono yhdistelmä kanin kanssa. Sellainenkin koira, joka ei ennen ole osoittanut kaneihin tai jäniksiin mitään mielenkiintoa, voi yhtäkkiä napata kanin suuhunsa ja pahimmassa tapauksessa viedä siltä hengen. 

Ihmiseen kohdistuva aggressiivisuus johtuu aina joko kanin huonosta kohtelusta, joita ovat esimerkiksi väärin nostaminen tai jahtaaminen, tai siitä, että kani on sairas. Sairas kani puolustaa itseään ulkopuolisilta. Monet kanit pitävät kotiaan reviirinään ja saattavat hyökätä kimppuun, jos taloon tulee vieraita. Älä siis työnnä kättäsi vieraan kanin nenän eteen, jos se lepää piilopaikassaan!

Kaneilla on luontainen tarve nakerrella kaikenlaista. Kun kani saa riittävästi heinää, puiden oksia ja kuivattua leipää, kiellettyjen esineiden nakertelu yleensä vähenee. Tekstiileistä pitäville kaneille voi antaa omia pyyhkeitä makuualustoiksi, joita niiden on sallittua tuhota. Yleensä pyyhkeitä myös myllätään suurella mielenkiinnolla. Vielä parempaa puuhaa on etsiä pyyhkeen sisältä kätkettyjä herkkupaloja. Kiellettyjen esineiden nakertelu voi olla myös kanin tapa merkitä reviirinsä, jolloin kanin leikkauttaminen saattaa auttaa. Vaaralliset johdot voi joko nostaa kanin ulottumattomiin tai peittää ne esimerkiksi metalliverkolla. Nakerteluun voi kuulua myös häkin kaltereiden nakertelu. Yleensä näin tekevät vain kanit, jotka eivät saa olla koko ajan vapaana. Nakertelu loppuu, kun kani päästetään vapaaksi. 

Ruokinta

Kania voi ruokkia kaksi kertaa päivässä. Aamulla voi esimerkiksi antaa tuoreruokaa ja illalla pellettiä. Säännölliset ruokinta-ajat ja ruokamäärät edistävät ruuansulatusta. KANIN PÄÄRUOKAA ON HEINÄ, jota on oltava aina saatavilla. Ruokinta-ajat koskevat siis vain muuta ruokaa kuin heinää. Heinän on oltava hyväntuoksuista, joten sen laatu kannattaa tarkistaa aina ennen heinän ostamista ja kanille tarjoamista. Jos kani aivastelee heinän vuoksi, vaihda toisenlaiseen heinään tai sumuta heiniä vähän suihkupullolla. Älä siis lakkaa antamasta heinää! Ilman heinää kanin suoliston toiminta häiriintyy ja hampaat saattavat kasvaa liian pitkiksi, jolloin kani tarvitsee eläinlääkäriä lyhentämään ne nukutuksessa. Heinän syöminen kuluttaa parhaiten kanin jatkuvasti kasvavia hampaita. 

Kanin ruokavalioon kuuluu myös kanipelletti. Kaupoissa myydään paljon erilaisia kaneille tarkoitettuja siemenseoksia, mutta ne ovat liian rasvaisia ja niissä on liian alhainen ravintoarvo. SIEMENSEOKSET EIVÄT KUULU KANIN RUOKAVALIOON (myös monen eläinlääkärin mielipide) eivätkä kanit niitä kaipaakaan, jos ruoka on muuten monipuolista. Kanipellettiäkään ei kannata antaa kovin paljoa yhden päivän aikana (esimerkiksi yksi ruokalusikallinen kääpiörotuiselle kanille). Lisäksi kanin on saatava monipuolisesti vihanneksia ja hedelmiä. Kanille saa antaa vain huoneenlämpöistä tuoreruokaa. Ruuan pitää olla laadukasta, homeetonta, pölytöntä ja puhdasta. Raikasta vettä pitää olla aina saatavilla. Kanille on hyvä antaa lehtipuiden oksia jyrsittäviksi. Oksat tarjoavat myös hyvän ja halvan virikkeen kanille. Syötä vain sellaista ruokaa, minkä tiedät olevan myrkytöntä ja muutenkin vaaratonta. Pese puiden oksat kuumalla vedellä, jotta kani ei saa niistä loisia. Älä poimi ruokaa autoteiden varsilta ympäristösaasteiden takia. Tee mahdolliset muutokset ruokintaan varoen.

Kanille voi antaa myös näitä:

  • kuivattu ruisleipä tai tumma näkkileipä. Leipää ei kannata antaa kuin pieniä paloja kerrallaan
  • puiden oksat, mm. koivun, haavan, pihlajan, pajun ja omenapuiden oksat ovat mainioita nakerreltavia. Oksat voi pestä kuumalla vedellä ja vaikkapa juuriharjalla. Kun ne ovat kuivuneet, ne voi antaa kanille.
  • kaura-, speltti- ja täysjyvähiutaleet.

Hyvää tuorerehua (hedelmiä ja pinaattia vain pieninä määrinä):

  • parsakaali
  • porkkanat naatteineen
  • endiivit
  • lehtikaali
  • pinaatti
  • lanttu
  • varsi- ja juuriselleri
  • vadelmanlehdet
  • ahomansikan lehdet
  • pihatähtimö
  • vuohenputki
  • omena
  • päärynä
  • banaani
  • apila (ei puna-apilaa!)
  • tavallinen käsin poimittu ruoho
  • yrtit (kuten persilja, tilli, timjami, basilika, minttu ja salvia)
  • voikukan lehdet
  • lutukka
  • valvatti
  • nuori, kuivattu nokkonen
  • siankärsämö
  • piharatamot
  • puolukan ja mustikan varvut

Älä anna näitä kanille:

  • appelsiinit tai muut sitrushedelmät
  • pavut
  • sipulikasvit
  • rasvapitoiset tai eläinperäiset ruuat
  • keräsalaatti
  • jäävuorisalaatti
  • kaali
  • perunanidut
  • ulkomailta tuotujen hedelmien ja kasvisten kuoret tai siemenkodat
  • pakasteruuat
  • myrkylliset kasvit

 

Yleisimmät sairaudet ja niiden hoito

Ummetus voi johtua vääränlaisesta ruokavaliosta, karvojen aiheuttamasta suolitukoksesta tai liikunnan puutteesta. Kanille voi syöttää ruiskulla raikasta huoneenlämpöistä juomavettä 2ml/kg muutamana kertana päivässä. Ellei kani ulosta tai syö kotihoidosta huolimatta, vie kani välittömästi eläinlääkäriin, sillä suolitukos johtaa nopeasti kuolemaan. Ennaltaehkäisevä toimenpide ummetukseen on oikea ruokavalio ja kanin harjaaminen etenkin karvanlähdön aikaan. Syömättömyys voi johtua myös siitä, että kanilla on kipuja eikä se siksi myöskään ulosta. Ummetus on myös itsessään kivulias. Tällöin kani on vietävä eläinlääkäriin. Jos kani on ollut nukutusta vaativassa toimenpiteessä, eläinlääkäri yleensä antaa Primperania tai Vomendia suoliston toimintaa edistämään. Eläinlääkäreillä ja eläintarvikeliikkeissä on myynnissä Recovery-jauhetta, jossa on paljon kuitua. Tästä jauheesta tehty velli sekä Primperan yhdessä yleensä laukaisevat ummetuksen eikä suolitukosta pääse syntymään. Vatsalle hyviä yrttejä ovat minttu ja persilja. Ummetuksesta kärsivälle tai kärsineelle kanille on hyvä antaa ruokaan (tai löysään kauravelliin ellei kani suostu itse syömään) sekoitettuna terveen lajitoverin muutama papana. Lämpöhoito infrapunalampun avulla ja kevyt vatsahieronta voivat myös auttaa.

Ripulin syynä voi olla esimerkiksi ruokinnan muutos, pilaantunut tai liian kylmä ruoka, huonolaatuinen ruoka, stressi, lääkekuurit tai bakteerit. Pese ripulia sairastavan kanin takapää kädenlämpöisellä vedellä ja kuivaa huolellisesti. Desinfioi kanin häkki ja pese ruoka- ja vesiastiat kuumalla vedellä. Vaihda häkin kuivikkeet pari kertaa päivässä. Ripuloivalle kanille voi kokeilla antaa kotihoitona seosta, jossa on 0,5 dl veteen keitettyä löysää kauravelliä tai vauvoille tarkoitettua vihannessosetta, muutamia heinäpellettejä liotettuina, 1 tl terveen kanin papanoita liotettuna ja muutama tippa monivitamiinivalmistetta. Vaihtoehtoisesti voi käyttää Recovery-jauheesta tehtyä velliä. Maitohappobakteerivalmisteiden käyttö ei auta, jos valmisteessa ei ole kanien suolistolle ominaista bakteeristoa. Vähennä tuoreruuan määrää ja lopeta se sitten kokonaan. Anna vain kuivaa heinää, kunnes ripuli on parantunut. Mikäli ulosteessa on verta tai ruokahalu on heikentynyt, vie kani välittömästi eläinlääkäriin. Hoitamattomana ripuli voi koitua kanin kuolemaksi. Vatsalle hyviä yrttejä ovat minttu ja persilja. Vadelmanlehdet rauhoittavat vatsaa. Ripulista kärsivälle tai kärsineelle kanille on hyvä antaa ruokaan (tai löysään kauravelliin ellei kani suostu itse syömään) sekoitettuna terveen lajitoverin muutama papana.

Silmätulehdukset. Kanin silmät ovat alttiita erilaisille vaurioille. Silmätulehdukset voivat johtua esimerkiksi heinän pölystä tai vilustumisesta. Silmään saattaa osua myös terävä heinänkorsi. Silmätulehdus voi johtua myös hampaista, sillä poskihampaiden juuret voivat painaa kyynelkanavia. Tulehtunut silmä vuotaa joko kirkasta tai värillistä nestettä, kani räpyttää sitä useasti tai pitää kokonaan kiinni. Luomen iho tai sarveiskalvo voi punoittaa. Karvat silmän ympärillä ovat liimaantuneet yhteen. Lievissä silmävaivoissa riittää, kun silmää huuhtelee säännöllisesti apteekista saatavalla fysiologisella suolaliuoksella. Jos kanin silmät ovat ulkonevat ja niihin jää helposti roskia, apteekista saatavat kosteuttavat ja hoitavat silmätipat ovat parempi vaihtoehto. Silmätulehdus vaatii eläinlääkärin hoitoa. Jos myös kanin nenä vuotaa, kani pitää heti viedä eläinlääkärille, sillä kani ei osaa hengittää suun kautta.

Hilsepunkki on yksi kanin tavallisimmista ulkoloisista. Loinen elää kanin ihon pintaosissa ja tartunta oireilee hilseilynä, runsaana karvanlähtönä ja kutinana. Loista ei voi paljaalla silmällä nähdä vaan diagnosointi tapahtuu eläinlääkärin ottaman raapenäytteen perusteella. Hoitona on eläinlääkärin antama loishäätöpistos. Hilsepunkki tarttuu helposti eläimestä toiseen suorassa kontaktissa, mutta myös esimerkiksi harjan tai heinän välityksellä. Ihmisessä loinen ei lisäänny.

Pasteurelloosi on Pasteurella multocida -bakteerin aiheuttama tulehdus. Bakteeri voi levitä kaikkiin elimistön kudoksiin, mutta yleisin esiintyminen on hengitysteissä tai silmän kalvoissa. Pasteurelloosi leviää pisaratartuntana ja suorassa kontaktissa erittäin helposti eläimestä toiseen. Terveessä eläimessä tartunta ei välttämättä aiheuta oireita, mutta oireetonkin eläin voi levittää bakteeria. Yleisimpiä ilmenemismuotoja ovat hengitystietulehdus, paiseet, silmätulehdukset ja korvatulehdukset. Pasteurelloosia hoidetaan antibiooteilla (Ditrim tai Baytril), mutta täydellinen parantuminen on yleensä mahdoton. 

Encephalitozoon cuniculi eli e. cuniculi on sienimäinen alkuloinen, joka aiheuttaa kaneissa erilaisia tulehduksia. Se tarttuu virtsan ja papanoiden mukana sekä mahdollisesti myös ilmateitse. Sen hoito vaatii matolääkkeen (fenbendatsoli) ja antibiootit. Matolääke poistaa oireet ja antibiootti auttaa tulehdukseen. E. cuniculiin liitetään yleensä hermostosairauksia ja sokeutumista. Ei ole selvää, tappaako matolääke loisen vai saako se loisen vain menemään remissioon. Kyseessä on zoonoosi eli loinen voi tarttua myös ihmisiin ja muihin eläimiin. Tartunnansaajalla pitää kuitenkin olla heikentynyt vastustuskyky.

Verenvuotokuumetautia tavattiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2016. Verenvuotokuumetaudin lyhennys on RHD (rabbit haemorrhagic disease) ja siitä on olemassa eri kantoja. Suomesta löytyi kalikiviruksen kakkoskantaa eli RHD2-kantaa. Oireita ovat kuumeilu, verinen vuoto sieraimista tai peräpäästä, äkkikuolemat ja äkillinen verenpaineen lasku. Yleensä virus iskee maksaan ja joskus myös muihin sisäelimiin. Kani voi olla sairastunut verenvuotokuumetautiin vaikka sillä ei olisi mitään klassisia oireita. Virus leviää mm. hyönteisten, eritteiden, juomaveden sekä ruuan välityksellä. Siksi rokottamattomia kaneja ei auta se, ettei niitä viedä ulkoilemaan tai niille ei kerätä ruokaa luonnosta. Kanin pääruokaa on heinä, joten virusta ei pysty välttämään sataprosenttisesti. Viruksen voi myös tietämättään itse tuoda kotiin vaatteissa tai kengissä. Viruksen ykköskanta on tappavampi kuin kakkoskanta, mutta kakkoskanta ehtii samasta syystä tartuttaa paljon enemmän kaneja. Poikaset ovat immuuneja viruksen ykköstyypille, mutta eivät kakkostyypille. Virusta vastaan on rokote. Kysy omalta eläinlääkäriasemalta sen saatavuudesta.

Hammasviat. Kaneilla saattaa olla synnynnäisiä purentavikoja, jolloin hampaat kasvavat liian pitkiksi ja niitä täytyy tällöin lyhentää eläinlääkärin vastaanotolla. Vääränlainen ruokavalio eli liian vähän heinää saattaa myös aiheuttaa hampaiden liikakasvua, jolloin kani ei pysty kunnolla syömään. Hammaspiikit saattavat hangata kanin poskia tai kieltä, jolloin syöminen vaikeutuu.

Madotuksen voi tehdä kerran vuodessa, mutta sitä suositellaan vain jos epäillään e. cuniculia tai jos papananäytteestä on löytynyt sisäloisia. Matolääkkeeksi käyvät parhaiten Axilur-tabletit. Tabletti on helppo murskata ja pyöritellä muruset banaaninpalaan. Matolääkepakkauksissa ei mainita kanien annostusta. Oikea annostus on Flubenolia (flubendatsoli) 50 mg/kg kolmena päivänä tai Axiluria (fenbendatsoli) 20 mg/kg viitenä päivänä. E. cuniculi -tapauksissa suositellaan jopa 28 vuorokauden Axilur-kuuria.

Valeraskaudet johtuvat yleensä leikkaamattoman uroskanin läsnäolosta. Naaras alkaa käyttäytyä erilailla ja on äkäisempi kuin yleensä. Naaras saattaa etsiä pesää ja alkaa nyhtää karvaa itsestään pesää varten. Lisäksi nisät saattavat täyttyä maidosta. Kun naaras on kerran tullut valeraskaaksi, valeraskaudet yleensä uusivat. Jokainen valeraskaus kasvattaa entisestään sekä kohtusyöpä- että kohtutulehdusriskiä. Naaraskanin valeraskauteen ei ole olemassa muuta eläinlääketieteellistä hoitoa kuin sterilointi.

Muutamia kaneihin erikoistuneita eläinlääkäreitä ja eläinlääkäriasemia:

- Kirsi Kemppainen
- Pilvi Lassila
- Tatiana Pietilä
- Johanna Mäkitaipale
- Deplhine Laniesse
- Johanna Raulio
- Gisle Sjöberg
- Oiva Eläinklinikka
- Eksoottisten eläinten klinikka

Lähteet ja hyödyllistä kanitietoutta:

  • Lassila, Pilvi (toim. 2017). Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia. Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö. Helsinki: Opetushallitus.
  • Lassila, Pilvi (2001). Eksoottisten lemmikkieläinten terveyden- ja sairaudenhoito. Ohjeita omistajille. 3. painos. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/ela/sarjat/oppimateriaalia/2/eksootti.pdf Hyödyllistä tietoa kanien terveyden- ja sairaudenhoidosta, sisältää tietoutta myös muista eksoottisista eläimistä.
  • Lurppa.net (2012). http://www.lurppa.net/kani/index.html Paljon hyödyllistä tietoa kanien käyttäytymisestä ja hoidosta.
  • Mäyränpää, Sari (2017). Kanikirja: opas kanien maailmaan. Helsinki: Kopio Niini.
  • Varga, Molly (2014). Textbook of Rabbit Medicine. 2. painos. Elsevier Ltd. Kattava paketti kanien terveydenhoidosta ja sairauksista englanniksi.

Koirat tarvitsevat apuasi!

Lahjoita kodittomille koirille

OSTA JA AUTA! Zooplus.fi haluaa auttaa PESU ry:tä sen hyväntekeväisyystyössä, ja lahjoittaa yhdistykselle 10 % kaikkien vuoden 2018 kesäkuun loppuun mennessä myytyjen ZOOLOVE-tuotteiden arvonlisäverottomasta liikevaihdosta!

Kurkkaa koko Zoolove-valikoima