Kodin tarpeessa:

Sivu päivitetty 8.11.2008

Turo (kuvassa)
on komeannäköinen 5-vuotias leikattu sekarotuinen uros, jonka kanssa uskaltaa kulkea pimeälläkin lenkkipolulla. Välillä Turo kulkee hihnassa kuin unelma, toisinaan taas vetää melkoisesti. Voimaa löytyy jo kokonsakin puolesta kuin pienestä kylästä, joten sitä tarvitaan myös taluttajalta.

Turon kanssa toimiessa on hyvä olla etenkin alkuun "pelisilmää", sillä se on hieman arvoituksellinen luonne ja vaatii aikaa sopeutuakseen uuteen ympäristöön. Pidättyväisen ja hieman jäyhän olemuksen alla se on melko epävarma ja saattaa epämiellyttäväksi kokemassaan tilanteessa reagoida murisemalla tai haukkumalla. Paremmin tutustuessa paljastuu leikkisän hassutteleva ja toimelias kaveri, joka kuitenkin tarvitsee oman tilansa eikä pahemmin perusta paijailusta etenkään vieraiden ihmisten taholta. Muuten se on mitä mainioin ystävä, kiintyy luottoihmiseensä ja on hyvin yhteistyöhaluinen. Turo tekee innokkaasti sille opetettuja temppuja, oppii nopeasti uusia asioita ja on hyvin motivoitavissa makupaloilla. Se tarvitseekin pitkien lenkkien lisäksi myös muuta aktiviteettia aivotyöskentelyä unohtamatta.

Vieraisiin ihmisiin Turo suhtautuu varautuneesti, kohtaamista helpottaa kun vieraat eivät kiinnitä siihen liiaksi huomiota.

Turo asuisi mielellään rauhallisella alueella kunnon lenkkimaastojen äärellä ja varmasti arvostaisi omaa, suojaisaa pihaa. Kerrostalossa rappukäytävän äänet hieman huolestuttavat sitä ja saattaa niille haukahdella, vaikka muuten onkin melko hiljainen ja perusrauhallinen kaveri.

Turon uudelta omistajalta vaaditaan koirakokemusta ja kykyä tulkita koirien elekieltä sekä toimia sen mukaan rohkaisten koiraa pelottavissa tilanteissa positiivisten kokemusten kautta rauhallisella ja järkevällä käytöksellä. Emme luovuta Turoa vilkkaseen lapsiperheeseen ja tulevan kodin pitää olla ehdottoman sitoutunut Turoon sen loppuelämän ajaksi.

Hoitopaikassa Turo on tullut ihan mukavasti toimeen kissojen kanssa.

Turossa on laikaa, belgianpaimenkoiraa ja porokoiraa, sen säkäkorkeus on n. 65 cm.

Sijainti: Tampere Annala
Pesuun tulo: lokakuu 2008
Luovutusmaksu: 100e

Jos olet vieraillut sivulla äskettäin, lataa sivu uudelleen (klikkaa Reload/refresh/päivitä sivu), jotta näet viimeisimmät tiedot.

Jos olet kiinnostunut eläimestä, katso ohjeet täältä: »»»