Elisabeth (kuvassa vasemmalla) ja Robin Hood
























Molemmat puput olivat hieman ihmeissään uudesta kodistaan. Elisabeth osasi ottaa heti alusta asti rennosti, mutta Robin rauhoittui kunnolla vasta kun huomasi, että viereisessä häkissä onkin ennestään tuttu puputyttö. Kaveruksia ei heti voinut päästää yhteen, sillä Robin Hood piti leikata. Leikkauksen jälkeenkin pupujen piti malttaa olla vähintään kolme viikkoa erillään. Sillä välin molemmat saivat kuitenkin olla aina vuorollaan vapaana. Kumpikaan pupuista ei tuntunut heti tajuavan, että asunnossa sai pomppia lähes vapaasti. Elisabeth innostui kuitenkin nopeasti tutkimaan uutta elinympäristöään ja aina häkistä päästyään jäi pomppimaan innoissaan häkistä vapauttajan ympärille. Robin ei uskaltanut liikkua paljoa häkin ulkopuolella. Se jäi mielellään vain Elisabethin häkin eteen tai hyppäsi sen päälle. Nyt puput ovat päässeet yhteen. Alku ihmettelyn jälkeen kaverukset tulevat hyvin toimeen keskenään ja nyt Robinkin uskaltautuu Elisabethin perässä uusille alueille.

t: Jonna ja Sammeli

Osku
Hyvin pyyhkii!

Vilma-kissa sai kodin kesäkuussa: olimme eläinrakkaina ihmisinä jo kauan haaveilleet kissasta ja koirasta, sekä omakotitalosta maalla. Viimeiset 6 vuotta opiskelijaelämää 39 neliön kaksiossa ei kuitenkaan antanut sopivia puitteita, niin eläinten, kuin ihmistenkään viihtyvyydelle. Lopulta unelmamme kuitenkin toteutui maaliskuussa 2007, jolloin ostimme talon maaseudulta. Tällöin oli itsestään selvää, että kissan ja koiran hankkiminen oli ajankohtaista. Ensiksi ajattelimme ottaa kissanpennun, mutta netissä "surffaillessa" päädyimme Pesu ry:n sivuille. Ensimmäisenä kotia etsivien kissojen sivulla komeili valkoinen 2-vuotias kissaneiti, Vilma.


Koska kissaa hauskan värityksensä lisäksi luonnehdittiin kiltiksi ja koiriin tottuneeksi, sekä ulkoilua rakastavaksi, oli päätöksemme lopulta aika selvä. Niinpä otimme yhteyttä Pesuun ja kävimme katsomassa Vilmaa sijaiskodissa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Neiti saapui meille perjantaina 8.6. ja aloitti heti uusien tiluksien kartoituksen. Neiti tutki tilat noin tunnissa, jonka jälkeen se alkoi syödä ja "hyppypuskea" uutta isäntäväkeään. Kotiutuminen tapahtui niin hyvin kun mahdollista. Vilma oli alusta lähtien sisäsiisti (muutamaa protesti-merkkausta lukuun ottamatta) ja viihtyi nukkuen sohvalla, isäntäväen seurassa.

Alusta asti Vilma on viettänyt lähes kaikki yöt meidän sängyn jalkopäässä nukkuen. Aamuisin se herää aina ensimmäisenä ja toivottaa hyvää huomenta tepastellen ja kehräten ympäri sänkyä. Vilman "pikkuveli", berninpaimenkoiranpentu Roope, tuli taloon 13.7. Vilma suhtautui alusta asti Roopeen äärimmäisen suvaitsevaisesti. Pennun kohellus tosin raastaa ajoittain sekä Vilman, että meidän hermoja. Vilma on kuitenkin ollut meistä se pitkäpinnaisin, kestäen koiran riehumista lähes äärimmäisyyksiin asti. Nyt jo 5 kertaa suurempi koira yrittää hetkittäin leikkiä kissan kanssa hieman liiankin rajusti, mutta kissa ei ole tästä hermostunut ja poistuu paikalta yläkertaan vasta, jos tassu/kynsi-yhdistelmäkään ei tehoa. ... jatkuu ...
Kirjoittajana Vilman uusi lauma: Sanna, Juhana ja Roope

Rokin tarina
Roki-koiramme on 7,5-vuotias karkeakarvainen mäyräkoiraherra. Elämä on koetellut Rokia paljon, liikaakin, mutta sitä ei hyvin kiltistä ja rakkaudenkipeästä koirasta ikinä uskoisi. Ennen Rokin tuloa meille olin jo kauan miettinyt omaa koiraa. Puhuin siitä reilun vuoden päivät avomiehelleni. Meidän molempien lapsuudenperheissä oli ollut koira ja myöhemmin yhdessä ollessamme olemme hoitaneet sukulaisten ja tuttavien koiria. Molemmille eläimet ovat olleet aina tärkeitä ja osa elämää. Olin näiden kuukausien aikana tutkinut netissä paljon juuri tälläisiä "eläintensuojelu-tapauksia".

En halunnut ottaa koiraa kennelistä, ei sillä, etteikö hyviäkin kasvattajia olisi, niitä on paljonkin. Mutta miksi ottaa uutta pentukoiraa, kun on nytkin jo monta koiraa kotia vailla? Eksyin sattumalta Pesu:n sivuille, jossa kodittomat kohdasta löysin uuden perheenjäsenemme. Heti tuntui, että tässä se nyt on. Rokia ei voinut vastustaa. Soitin Pesuun ja pari viikkoa myöhemmin Roki tuli jo sitten meille. Nyt Roki on asustellut meillä jo jonkin aikaa ja hirveän hyvin on mennyt. Välillä on vaikea uskoa, että Rokilla on takanaan vaikeita aikoja ja historia, jota ei toivoisi kenellekkään. Saatikaan täysin viattomalle ja kultaiselle eläimelle niinkuin Roki on. Me olemme nyt Rokin 6. koti. Roki on joutunut vaihtamaan kotia lähinnä omistajien takia, itse koirassa ei ole mitään vikaa. Menneisyys näkyy Rokissa siinä, että se tutustuu ihmisiin, varsinkin lapsiin ja miehiin, hieman varauksella, mutta kun se on hyväksynyt uuden ihmisen ja huomannut ettei tämä vahingoita sitä, olisi Roki rapsuteltavana vaikka koko päivän. Mikään ei olekaan Rokista parempaa kun saada huomiota ja rakkautta.

Rokilla on suurta suurempi sydän, ja se ei todellakaan halua muuta kuin vastarakkautta ja hyväksyntää omistajiltaan. Joskus Roki jää miettimään ja katsomaan eteensä pitkäksikin aikaa. Tulee ajateltua mitä se mahtaa miettiä ja mitä ne pikkuiset ruskeat silmät ovat nähneetkään. Varmasti asioita, joita se ei unohda koskaan. Meidän tehtävä onkin nyt yrittää osaltamme korjata tätä hieman rikkinäistä enkeliä. Roki on todellakin asettunut meille hyvin. Olimme nähneet Rokin monta kertaa ennen kuin se tuli meille pysyvästi, sekin osaltaan auttoi asettumista. Mielestäni se luottaa nyt meihin. Kuulimme että Roki osoittaa kyllä tavallaan kun se on täysin hyväksynyt uudet omistajat. Rokin tapa on "hymy" tervehtiessä. Eilen näimme tämän hymyn ensimmäisen kerran ja se kyllä lämmitti sydämiämme. Etenemme rauhallisesti Rokin ehdoilla, hitaasti mutta varmasti. Toivon Rokin todellakin tietävän, että olemme sen perhe loppuun saakka, enää ei sen tarvitse kotia vaihtaa.