Pesu ry:lle tuli maaliskuun aikana kolmisenkymmentä kania. Kanit ovat eläinsuojelutapauksia. Tapaus on herättänyt laajaa mediahuomiota, mikä on ollut hienoa. Mm. Yle, MTV3, Tamperelainen, Ilta-Sanomat, Aamulehti ja Sydän-Hämeen lehti tarttuivat uutiseen, suuret kiitokset tärkeästä avusta! Olemme myös saaneet paljon lahjoituksia eri tahoilta, sekä yrityksiltä että yksityishenkilöiltä. Haluamme kiittää kaikkia sponsoreitamme ja muita lahjoittajia. Apunne on korvaamatonta!

Kaiken huomion ansiosta olemme saaneet hieman alle 20 uutta tilapäiskotia kaneille ja myös uusia, loppuelämän koteja eläimille. Apua kaivataan vielä, sillä monta kymmentä pitkäkorvaa on edelleen vailla pysyvää, loppuelämän kotia. Sama tilanne kissoilla, ja koiriakin on useita. Tähän mennessä noin 30 kanin poppoo on kerryttänyt yhdistyksen eläinlääkärilaskua 561,55 eurolla. Tähän kuuluvat loishäädöt kaikille sekä 4 uroskanin hoito. Eläinsuojelutapauksista ketään ei ole vielä leikkautettu, eli kulut nousevat tuhansiin euroihin.



Pääsiäistervehdys kodittomilta kaneilta