Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry on perustanut Hevosringin ja tarvitsemme rinkiin lisää vapaaehtoisia auttajia.

Rinki toimii siten, että kun Pesulta pyydetään apua hevosten hoidossa (lannanluonti, ruokkiminen, laitumelle vienti yms. perushoito), me hälytämme rinkiläiset apuun. Kyseessä ei kuitenkaan ole lomituspalvelu, eli hevosrinki ei ole tarkoitettu hevosille, joiden omistajat lähtevät esimerkiksi lomailemaan ja haluavat hoitajia kotieläimilleen! Avun tarpeen täytyy olla akuutti, esimerkiksi omistajien joutuminen äkillisesti sairaalaan ja tilanteessa on oltava vaara, että ilman ulkopuolista apua hevoset joutuisivat heitteille. Rinkiläisiä voidaan hälyttää apuun vastaavissa tilanteissa myös tuotantoeläinten auttamiseen tai viranomaisten pyynnöstä ja johdolla mahdollisiin eläinsuojelusyistä tapahtuviin huostaanottotapauksiin.

Kokemus hevosista ja/tai tuotantoeläimistä on eduksi, mutta ei pakollista. Etenkin autollisia rinkiläisiä tarvitaan, ja rinkiin toivotaan eläinten ystäviä eri puolilta Pirkanmaata. Ikäraja rinkiin osallistumiselle on 18 vuotta.

Ringin pilottiprojekti tehtiin marras-joulukuussa, kun Tampereen lähikunnassa asuva henkilö joutui sairaalaan, eikä hänellä ollut hoitajaa kolmelle hevoselleen ja neljälle kissalleen. Alueen eläinsuojeluvalvojan ja lähes parinkymmenen vapaaehtoisen avulla Pesu huolehti eläinten hoitamisesta kaksi kertaa päivässä noin parin viikon ajan. Omistaja pääsi onnellisesti kotiin eläintensä luo juuri ennen itsenäisyyspäivää.

Lisätietoja ringistä saat ottamalla yhteyttä Tarjaan osoitteessa tarja.oinonenatpesu.org.


hevosrinki1