Olisinpa kissa! Jonkun lemmikkinä olisi niin ihana olla, maata sohvalla yöt ja saalistaa hiiriä heinikossa! Ei huolen häivää.
Vai miten se onkaan?
Ulkona nyt kulkeva hyväkuntoisen näköinen kissa voi vasta näyttää syksyllä näyttää todellisen karvansa: takkuturkin alta töröttävät kylki- ja lonkkaluut, koska kissa ei löydä luonnosta enää ravintoa tai pysty saalistamaan, ja omistaja on muuttanut pois pihapiiristä.
Mökille parin viikon päästä ilmestyvä kissa pentuineen on ihanaa katseltavaa pihapiirissä, mutta miten käy, kun syksy koittaa? Kuka huolehtii sen, että seuraava emon pentue ei synny luontoon – tai synny ollenkaan? Villikissa mökkiterassilla ei olekaan oikeasti luontoon kuuluva villikissa, vaan jonkun heitteillejättämä kissa, joka lisääntyy hallitsemattomasti.
Tai se sisäkissa, joka pissailee huti – se ilmaisee kipuaan. Pissaisit sinäkin sänkyyn, jos olet vuosia sairastanut virtsatietulehdusta.
Kissoja on tänä keväänä tullut mitä surullisimmista olosuhteista. Kaikkia niitä on yhdistänyt kuitenkin se, että niillä on ollut omistaja. Omistaja, jonka olisi pitänyt välittää ja hoitaa leikkautukset, ruokinta, madotukset ja eläinlääkärikäynnit.
Osan suut ovat olleet luokattoman huonossa kunnossa. Se, että on vuosia joutunut kestämään suussa olevaa järkyttävää kipua, on kamala ajatella. Ja kyllä se kissa siitä huolimatta syö, koska sillä ei ole vaihtoehtoja.
Miksi kukaan tahtoisi olla lemmikkikissa? Haluaisitko itse elää tätä elämää?
Me olemme ottaneet nämä eläimet lemmikeiksi. Vastuu on siis meidän.
Kun otat, välitä.