LoukussaVuonna 2014 Pesun hoiviin tuli yhteensä 90 kissaa. Noin puolet niistä tuli viranomaisyhteistyön kautta ja loput suoraan omistajilta. Mieleenpainuvin näistä tapauksista oli kuitenkin 26 kissan lauma Pirkanmaan rajoilla: kissat olivat eläneet pääsääntöisesti ulkona, mutta niillä oli pääsy talouden lämmittämättömiin rakennuksiin. Suurin osa kissoista oli löytänyt pesän kylmältä vintiltä. Omistajan suurin huolenaihe oli, ettei kissoja vain lopetettaisi: ne olivat hänelle hyvin rakkaita. Se näkyi kissojen luonteessakin.

Kissalaumalle ominaisesti kissoilta löytyi jonkin verran kissaflunssaa ja alipainoa, mutta ne olivat olosuhteisiin nähdessä hyvässä kunnossa. Paikan päältä loukutettiin yhteensä 26 kissaa, joista 20 on tähän mennessä saanut oman kodin Pesu ry:n kautta. 

Syksy on usein vilkasta aikaa Pesu ry:n kissapuolella, mutta syksy 2014 oli huomattavasti vilkkaampi kuin edelliset vuodet. Noin puolet koko vuoden 2014 kissoista tuli lokakuu-joulukuu-välisenä aikana. 

Leikkauskampanjan kautta leikkautettiin 2 omistajilleen jäävää kissaa; loput yhdeksän kissaa tulivat viranomaisyhteistyön kautta Pesu ry:lle ja löysivät uudet kodit vuoden 2014 lopun ja vuoden 2015 alun aikana. Sterilaatiokustannukset kahdelle kissalle olivat yhteensä 290 €.

Yhteensä eläinlääkärikustannukset kissapuolen osalta olivat yli 17 000 euroa vuonna 2014. Alle puolet siitä katetaan kissojen luovutusmaksuilla. 

Chaplin

 

Chaplin tuli viranomaisyhteistyön kautta Pesu ry:lle kotia etsimään. Yhteensä samasta paikasta tuli Pesu ry:lle 8 kissaa: eläinlääkärin ollessa paikan päällä jouduttiin kissoista yhdeksäs jouduttiin lopettamaan kärsimysten välttämiseksi. Chaplinin silmä oli tullessa jo hyvin pahan näköinen ja 6-viikkoisen pennun tie veikin nopeasti lääkäriin. Toinen silmä piti Chaplinilta poistaa, ja vaativa leikkaus pelkästään maksoi yli 600 euroa. Kuusiviikkoinen pentu ei kuitenkaan ollut isosta operaatiosta moksiskaan ja toipui nopeasti ennalleen.

Pienellä herralla ei ollut mitään ongelmia tottua elämään yksisilmäisenä, ja tällä hetkellä se viettääkin kissan elämää uudessa kodissaan. Yhteensä Chaplinin silmän hoito- ja tarkistuskäyntien summaksi kertyi 974,55 €. Koska jokainen kissa myös sirutetaan, FIV- ja FELV-testataan, rokotetaan vähintään kerran sekä leikkautetaan, summa lähenteli Chaplinin kohdalla loppujen lopuksi yli tuhatta euroa.

Moni tästä kissapaikasta tullut sairastui pahaan herpesvirusinfektioon ja niitä hoidettiin oireiden vaatimalla hoidolla, kuten nesteytyksellä. Herpes on kissan virustauti eikä siihen ole lääkitystä. Tämän lisäksi osa sai antibiootit toissijaisten bakteeritulehdusten hoitoon. 

 

Riepu

blogi-2014-4371


Riepu kuului niihin epäonnekkaisiin, jotka ovat syntyneet puolivilliin kissalaumaan. Riepun onneksi kuitenkin koitui se, että ystävällinen, paikalla käynyt sielu päätyi ottaman sen hoteisiinsa omistajan luvalla. Sittemmin Riepu päätyi Pesulle: sillä oli erittäin paha herpesvirusinfektio sekä bakteerin aiheuttama silmätulehdus molemmissa silmissä. Turkista löytyi väiveitä ja korvapunkkeja putsailtiin korvista. Kaikesta huolimatta 3-viikkoinen, lähes sokea pentu oli erittäin pirteä ja leikkisä, ja kun yleiskunto saatiin nousuun, siitä kuoriutui maailman ihanin pentu.

Riepu kävi lääkärissä useita kertoja silmiensä vuoksi. Toinen silmä parantui täydellisesti, mutta toiseen jäi pysyvästi arpikudosta. Riepu näkee arpikudoksen läpi jonkin verran, lähinnä valoja ja varjoja, mutta se ei pientä tyttöä haitannut. Kun ulkoloiset saatiin häädettyä, pentu pääsi myös muiden kissojen pariin ja osoittautui varsinaiseksi rämäpääksi. 

Riepun ylimääräiset eläinlääkärikäynnit tulivat kustantamaan yhteensä 183,66 €. Riepu pääsi uuteen kotiin helmikuussa 2015.



Pesulle tulee maalaiskissoja aika ajoin ja yleensä lukuisia kerralla.

Kissojen pito ja hoitaminen terveeksi ei ole halpaa.

Jos haluat omalta osaltasi auttaa maalaiskissojen hoitokuluissa, niin voit tehdä lahjoituksen avustustilillemme FI37 8000 1170 9224 06 (Danske Bank).

Käytä viitettä 1274, jolloin lahjoitus ohjautuu juuri näiden kissojen auttamiseen. Rahankeräysluvan tiedot.