Kissat tarvitsevat apuasi kipeästi

Voi viiksi: Nyt kerätään rahat sadalle kissalle!

Meidän normaalit resurssimme riittävät vain noin 200 kissan hoitamiseen vuodessa. Tulijoita on kuitenkin enemmän. Me haluamme auttaa – nyt sinä voit auttaa meitä siinä.

Joka vuosi tulevien kissojen määrä nousee kymmenillä. Valitettavasti kuitenkaan resursimme eivät riitä tähän määrään. Auta meitä siis keräämään sadan kissan kotiuttamiseen tarvittavat varat, jotta voimme tänä vuonna auttaa noin 300 tulijaa! Kampanjassa kerätyillä varoilla PESU hoitaa perustoimenpiteet eli leikkauksen, sirutuksen, rokotukset, FIV/FELV-testauksen ja loishäädöt, jotta lisätulijat pääsevät etsimään uutta kotia. Uuden omistajan maksama luovutusmaksu 130 euroa kattaa osan noista kustannuksista, mutta raha ei ole käytössä välttämättä saman vuoden aikana, vaan joskus jopa useamman vuoden jälkikäteen kun eläin lähtee uuteen kotiinsa. Rahat luovutuskuntoon hoitamiseksi täytyy kuitenkin olla jo siinä vaiheessa, kun kissa saapuu PESUlle.

Yhden kissan luovutuskuntoon hoitaminen maksaa yhdistykselle keskimääräisesti 262 euroa ja se on kampanjassa perusteena yhden kissan kustannusten kattamiselle. Kampanjan edistymistä pystyt seuraamaan PESUn www-sivuilta tai Facebook-sivuilta. Tiedotamme etenemisestä noin viikottain. Katsotaan, montako kissaa pystymme auttamaan lisää kampanjan avulla!

Voit lahjoittaa kampanjaan haluamasi summan. Muista, että jo eurollakin autat! Jokaisella lahjoituksella päästään lähemmäksi kohti sadan kissan tavoitetta. 

Lahjoita kampanjaan

Tilinumero: FI37 8000 1170 9224 06 (Danske Bank)
Saaja: Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys, PESU ry
Viite: 1287

tai

Virtuaaliviivakoodi:
437800011709224060000100000000000000000000001287180531
Vaihda summa ja eräpäivä haluamiksesi maksuvaiheessa.
(Miten saan maksettua tällä?)

Kampanja-aika on kesäkuun loppuun 30.6.2018. Rahankeräyslupa 5680/6/2016.
Lue rahankeräysluvan lisätiedot täältä

Haasta yritykset ja yksityiset mukaan auttamaan!

Yhdessä me saamme aikaan enemmän. Haasta siis ystävät, tuttavat, sukulaiset ja yritykset auttamaan meitä tavoitteen täyttymisessä. 300 kissan peruseläinlääkärikustannuksiin uppoaa noin 75 000–78 000 euroa, vaikka keskittäisimme ja pyrkisimme käyttämään edullisimpia eläinlääkäreitä.

Tämän lisäksi PESU hoitaa eläinten akuutit eläinlääkäritoimenpiteet kuten silmä-, korva- ja suutulehdukset, akuutit hampaiden poistot, virtsatulehdukset ja kiteet, haavanhoidot, mahd. raaja-amputaatiot jos kissalla on mahdollisuudet vielä hyvään elämään ym. Usein meille tulevilla eläimillä on huonosta alkuelämästä johtuvia vaivoja myös muita; väiveet, korvapunkit sekä erilaiset sisäloiset ovat hyvin tuttuja, mutta myös monilla kissoilla on vakavia allergiaoireita mm. viljasta ja kalasta. 

Näitä perustoimenpiteiden ulkopuolella olevia kustannuksia katetaan mm. kissan luovutusmaksulla, erilaisilla yksittäisillä keräyksillä, jäsenmaksuilla, myyntituotteilla, lipaskeräyksillä ja sponsorointituotoilla. Muun muassa maalaiskissakeräys (viite 1274) kattaa kissoista aiheutuvia nk. ylimääräisiä kustannuksia.

Yritys:
Lahjoita kampanjaan yli 50 €
Saat logosi tälle kampanjasivulle näkyviin. 

Lahjoita kampanjaan yli 200 €
Edellisen lisäksi kirjoitamme yrityksestä lyhyen haastattelun
PESUn Facebook-sivuille (yli 6500 tykkääjää).

Lahjoita kampanjaan yli 500 €
Edellisten lisäksi saat valita kissan, jota yrityksesi sponsoroi. Sponsorointi näkyy kissan ilmoituksessa vähintään vuoden 2018 loppuun saakka tai niin pitkään, kun kissa etsii kotiaan (mikäli se saa kodin ennen vuoden loppua).

Laitathan kuitin lahjoituksesta ja yrityksesi logon osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.!


Kampanjan eteneminen

 

Tilanne 23.5. Noin 14 % 100 kissan tavoitteesta on saavutettu. Jaa Facebook-postausta ja auta meitä auttamaan!


Pikaohjeet virtuaaliviivakoodin käyttöön

  • Maalaa sähköpostissa tai esim. PDF-tiedostossa oleva virtuaaliviivakoodi
  • Paina Ctrl + C tai vaihtoehtoisesti klikkaa hiiren oikean puoleisella napilla ja valitse "Kopioi"
  • Avaa uuden maksun luonti verkkopankissasi ja valitse aukeavalta sivulta viivakooditoiminto (Esim. Nordeassa "Lue viivakoodi")
  • Liitä virtuaaliviivakoodi aukeavaan kenttään klikkaamalla kenttää ja painamalla Ctrl + V tai vaihtoehtoisesti klikkaa hiiren oikean puoleisella napilla ja valitse "Liitä"
  • Sulje viivakooditoiminto, jollei se sulkeudu automaattisesti, jonka jälkeen maksun tiedoissa pitäisi olla täytettynä saajan tilinumero, euromäärä, eräpäivä sekä viitenumero.
  • Muista vaihtaa eräpäivä oikeaksi (maksupäivä) niin maksu lähtee tililtäsi heti. Muuten se veloitetaan viimeistään 31.5.2018.
  • Voit määrittää summan itse. Viivakoodissa on normaalisummaksi laitettu 10 euroa.