Viljo jäi leskeksi. Ajattelin, että pärjäisimme ”kaksistaan”. Viikon sisällä tämä luulo oli todistettu harhaksi ja tajusin Viljon tarvitsevan kaverin. Vierailin PESU:n sivuilla ja siellä oli yksi musta-valkoinen tyttökani etsimässä kotia. Halusin Viljolle aktiivista kanikamua ja luonnekuvauksen mukaan sellainen Laku oli.
Laku tuli meille heinäkuussa. Kaikki näytti sujuvan hyvin ja kanit saivat tutustua toisiinsa turvallisesti kehikon läpi. Kun kanit pääsivät vihdoin vapaaksi syntyi mieletön tappelu. Viljo halusi pomoksi ja Laku pisti vastaan. Meillä oli useasti karvameri ja ajattelin, että tästä ei tule mitään.Lopulta minulta meni hermo ja päätin, että nyt riittää. Ratkaisu oli kellari. Laitoin kanit omiin kuljetuslaatikoihin, matto kellarin lattialle ja kanit vapaaksi. Laku juoksi lopulta pienempään boxiin ja Viljo perässä. Molemmat olivat rauhallisesti kylki kyljessä. Kotona päästin kanit vapaaksi ja pieni jahtailu jatkui, mutta tiesin, että tästä eteenpäin suunta olisi kohti kaveruutta.
Nykyään kanit ovat parhaat kamut ja parasta on pötkötellä toisen vieressä. Mökillä on hauska seurata niiden touhuja ja siellä saadaan yleensä hurjimmat hyppy- ja juoksukohtaukset. Mikä on sen ihanampaa kuin onnelliset kanit.